Varallisuuden määräytymisessä tapahtunut muutos

Varallisuuden määräytymisessä tapahtunut muutos

Postby Lauri Harpf on Thu Aug 03, 2006 12:44 pm

Viime aikoina olen mietiskellyt asiaa, josta en ole kovinkaan paljoa muualta kuullut. Ehkä joku muukin pitää tapahtunutta muutosta kiinnostavana, mutta ei vaan viitsi pohtia sitä ääneen. Tai sitten seikka on muille itsestäänselvyys.

Tarkoitan siis sitä tapaa, jolla varakkaat ihmiset erottautuvat muista. Vuosisatojen ajan varakkaan talon erotti köyhästä paljolti tavaroiden määrän perusteella. Tämä nyrkkisääntö on mielestäni pätenyt aivan viime vuosikymmeniin saakka. Rikkaan erotti köyhästä astianpesukone, mikroaaltouuni, väritelevisio, tietokone tai jokin vastaava hilavitkutin. Asuntojen hintojen voimakas nousu ja tiettyjen, etenkin elektronisten, tuotteiden halpeneminen ovat kuitenkin johtaneet hassuun muutokseen.

Väittäisin, että rikasta ei enää erota köyhästä tavaroiden määrä vain se, kuinka paljon tavaraa ihmisellä on varaa säilyttää. Itse asiassa, tavaran hankintakustannus on usein mitättömän pieni verrattuna sen säilytyskustannuksiin.

Otetaan esimerkiksi vaikka opiskelija, joka ostaa Kalliosta 27 neliön kämpän hintaan 90 000€. Neliöhinnaksi tulee siis noin 3330€. Oletetaan, että samaisella opiskelijalla on kaksi vaihtoehtoa. Hän voi ostaa neliötä pienemmän kämpän ja laittaa yhden neliön hinnan kasvamaan korkoa 3% vuodessa. Vaihtoehtoisesti hän voi ostaa Ikeasta kirjahyllyn hintaan 49€, joka vie tilaa sen yhden neliömetrin verran.

Kirjahyllyn hankintakustannus on siis 49€. Ensimmäisenä vuonna sen varaaman tilan kustannus opiskelijalle on

0.03 * 3330€ = 100€

Siis jo ensimmäisen vuoden aikana esineen hankintahinnan osuus sen tuomista kustannuksista on vain yksi kolmasosa. Jos ajatellaan, että kirjahylly varaa samaa neliömetriä kymmenen vuotta, säilytyskustannus on

(1.03^10 - 1) * 3330€ = 1150€ (!)

49 euron kirjahyllyn kokonaishinnaksi tulikin 1200 euroa - vain pieni murto-osa kokonaiskustannuksista on hankintahintaa! Melkoinen kontrasti aiempaan elämänmenoon verrattuna. Kovin on mennyt omituiseksi tämä maailma.
Lauri Harpf
 
Posts: 1
Joined: Tue Aug 01, 2006 7:54 am

Return to Asuntomarkkinat

Who is online

Users browsing this forum: No registered users and 1 guest

cron